vauvakirja: 339

Syntymäni

Synnyin 14. 9. 2009 Naistenklinikka
Vanhempani ovat Jenni & Jaakko
Olen tyttö
Syntyessäni painoin 3550 grammaa.
Pituuteni oli 49 senttiä.
Päänympärykseni oli 36 senttiä.
Kätilö antoi minulle apgar pisteitä 9


Isäni tai äitini kertomus synnytyksestä:
Sunnuntaina supistukset yltyivät todella koviksi, mutta tulivat todella epäsäännöllisesti. Minulla oli tunne, et pitää käydä tarkistuttamassa, jos vaikka pääsisin osastolle yöksi nukkumaan kipulääkkeiden turvin. Soitto Naistenklinikalle ja he käskivät tulla käymään.
Saavuttiin vähän ennen neljää synnärille, jossa ottivat käyrään. Puolen tunnin aikana tuli vain yksi kivulias supistus, mutta useita kipupiikkejä. Kiroilin tätä mielessäni, sillä olin ihan varma, että lähettävät kotiin. Kätilö tarkasti kohdusuun ja olinkin neljä senttiä auki! Tuli itku silkasta onnesta, sillä tiesin, et kohta tää ikuinen odotus loppuu.
Pääsin synnytyssaliin, jonne sain jumppapallon ja ohjeistuksen ilokaasun käyttöön. Olo oli tosi hyvä ja pirteä eikä supistuksetkaan enää sattuneet. Olin niin hyvässä kunnossa eikä supistuksiakaan enää tullut, joten sovittiin, että menen vielä osastolle odottelemaan.

Kahdeksan aikaan supistukset tulivat pahemmiksi. Lakkasivat aina, kun menin makaamaan, mutta pienikin liike laukaisi supistuksen. En enää kestänyt, joten pyysin päästä synnytyssaliin saamaan mahdollisesti epiduraalin.
Aluksi hieman karsastin ilokaasua, mutta kerran kokeiltuani huomasin sen auttavan ja tunsinkin pärjääväni pelkästään sen avulla.
Vähän ennen kymmentä muistin, että täällähän on amme ja pyysin päästä siihen. Ammeeseen päästyäni tunsin olevani melkein kuin taivaassa. Olo helpottui todella paljon ja kivuliaat supistukset katosivat. Tunnin siellä lilluin, mutta sitten supistukset alkoivat olla niin kipeitä, etten enää jaksanut.
Takaisin siis saliin ja hengittelemään ilokaasua. Tällöin olin vasta 5cm auki.

Puolen yön jälkeen aloin olemaan niin tuskainen, että pyysin epiduraalia. Puudutuksen laitto oli siihen asti kamalin kokemus. Sattui ihan vietävästi ja mies joutui kätilön kanssa pitämään mua paikoillaan. Kiskoin hurjaa tahtia ilokaasua ja itkin kivusta. Totesin kätilölle, että nyt ymmärrän, miksi epiduraalin laiton sanotaan olevan pahin kohta synnytyksestä. Onneks en siinä vaiheessa tienny mitään tulevasta.

Puoli kolme puhkaistaan kalvot, sillä synnytys vaan ei etene. Lapsi vesi on vihreää, mutta kuulemma ei ole mitään huolta. Jostain syystä jännitin sen pinnin laittoa, mutta se ei tuntunut yhtään miltään. Puhutaan kätilön kanssa mahdollisesta sektiosta, sillä vauva on todella ylhäällä. Kuitenkin lääkärin tullessa tarkistamaan tilanne, vauva on laskenut hieman alemmas. Puoli viideltä aloitetaan oksitosiinitippa.
Vähän ennen kahdeksaa olen täysin auki ja saan luvan alkaa ponnistamaan. Tähän asti minulla on ollut todella ihana, tsemppaava kätilö joka vaihtuu nyt sellaiseen vanhaan tätöseen. En oikein vieläkään osaa sanoa, oliko tämä tätönen hyvä vai huono juttu.
Hän kuitenkin käskee minun ponnistamaan kyljeltään. Sanon haluavani ponnistaa mieluummin puoli-istuvassa asennossa kipeiden lonkkieni takia. Tämä asento ei nyt kätilön mielestä onnistu, vaan kyljeltään on ponnistettava. Pitipä sit mennä häntäkin uskomaan.
Tunnin kärsin tässä asennossa, kunnes ilmoitin, ettei tämä asento nyt vaan onnistu. Asento oli minulle todella epämukava, vaikka epiduraali veikin kivut. Kätilö happamana suostuu siihen, että vaihdan asentoa puoli-istuvaan.

Yhdeksän aikaan kolmannen epiduraalin vaikutus loppuu ja olen ihan puhki. Minulle on iskenyt todella kova selkäkipu juuri epiduraalikatetrin kohdalle. Koitan tätä selittää kätilölle, mutta hänen mielestään on mahdotonta, että katetri aiheuttaisi kipua.
Supistuksen iskiessä huudan kivusta ja tuskasta, kun tuntuu että joka paikkaan sattuu. Selkäkivun takia en pysty myöskään kunnolla keskittymään ponnistukseen. Ilokaasu ei tunnu enää auttavan ja alan oksentelemaan kivusta. Rukoilen ja anelen sektiota, sillä voimat on ihan loppu. Olen kaksi tuntia ponnistanut ilman, että mitään vaikutusta on tapahtunut. Kätilö kutsuu lääkärin paikalle, joka toisen lääkärin kanssa päättää, että sektio tehdään. Heidän pitää vaan varmistaa asia ylilääkäriltä.
Ylilääkärin mukaan lääketieteellistä syytä sektiolle ei ole ja epäonnekseni vauva kerkesi laskeutumaan hieman juuri, kun hän tuli tarkastamaan tilanteen.
Vauvalta otetaan ph-arvot päästä, jolla varmistetaan hapetus. Ilman minkäänlaista kivunlievitystä, joten varsinkin supistusten aikana, homma tuntuu todella kivuliaalle. Kaikenlisäksi verenvuoto vauvan päässä ei meinaa loppua ja tähystintä joudutaan pitämään normaalia pidempään paikoillaan.

Tutkimuksen jälkeen saan neljännen epiduraalin. Puudutukset ovat tähän asti kestäneet n. 1,5h, joten sovitaan kätilön kanssa, että tunnin saan levätä, sitten puoli tuntia ponnistetaan. Jos ei auta, leikataan. Tunnin ajan vaan makaan paikoillani ja itken. Välillä olen kuulemma ollut tajuton. En ole koskaan tuntenut oloani niin väsyneeksi, kipeäksi ja kurjaksi.
Tunnin jälkeen selkäkipu iskee taas ja en pystykään ponnistamaan. Pyydän, että katetri poistetaan, mutta kätilön mukaan se ei voi aiheuttaa kipua, joten hän ei poista sitä. Olen niin poikki, etten jaksa edes puolustautua.

Puoli kaksitoista kätilö käskee minua ponnistamaan, anelen sektiota, sillä supistukset oikeasti sattuvat. Epäonnekseni lääkärin tullessa tarkistamaan tilannetta, vauvan pää näkyykin jo hieman. Eli ei sektiota. Uutta epiduraaliakaan ei voi minulle enää laittaa.
Vajaan tunnin ponnistan pelkästään tahdonvoiman avulla. Supistusten välissä oksennan ja odotan kauhulla seuraavaa. Lopulta vaadin saada imukupin, josta on jo aiemmin puhuttukin. Kätilön mielestä tämä on tarpeetonta, mutta pidän sen verran kovaa mekkalaa, joten hän hakee lääkärin paikalle, joka päättää imukuppisynnytyksestä.

Väliliha leikataan ja imukuppi kiinnitetään. Kolmen ponnistuksen jälkeen pikkuneiti on ulkona. Hassua, miten sitä olen raskauden aikana itkenyt aina, kun olen nähnyt telkkarissa vauvan syntymän ja nyt sitten itse en saa samanlaista tunnemyrskyä. Ensimmäinen kysymykseni on, että kuinka pahasti repesin. :D Neidille tietenkin höpöttelen, mutta onnenitku tulee vasta paljon myöhemmin osastolla.
En onneksi revennyt, mutta ei ole mitään tietoa, kuinka monta tikkiä välilihaan ommeltiin. Ommellessa puudutus ei tehoa, joten se aiheuttaa myös vähän tuskaista oloa.

Synnytyksen kesto oli 16h, josta ponnistusvaihe 5h.

Seuraava